elämä – By Pirita

Mikähän siinä on, ettei osaa olla onnellinen tai edes tyytyväinen.

Olen kokeillut kaikenlaista, asunut erilaisissa paikoissa ja tehnyt monenlaisia työrooleja. Olen jahdannut muutoksia ja rakastan muutosta edelleen. Olen melko rohkeasti mennyt kohti asioita, joita olen halunnut. Ongelma on, että saavutettuani haluamani en ole enää varma, onko se sitä, mitä oikeasti halusin.

Olen vuosia toivonut muuttavani takaisin Skotlannin Ylämaille, ja nyt olen asunut täällä jo yli vuoden. Paikkana tämä on edelleen ihana, lähinnä maisemien takia, sillä minulla ei ole täällä paljoa muuta. Palattuani Suomesta tunsin, kuin olisin tullut kotiin, ja ajattelin, että vihdoin voisin rauhoittua. Se tunne ei kuitenkaan kestänyt kauan, tai se tulee ja menee. Sain juuri ylennyksen, jonka myötä teen haastavampia ja kiinnostavampia työtehtäviä kivassa paikassa ja mukavien ihmisten parissa. Olen siitä tyytyväinen ja toivon, että kaikki sujuisi hyvin. Harmi vain, että se on ainoa asia, johon olen tyytyväinen.

En ole tehnyt aitoja kavereita oikeastaan yhtään, ja olen todella yrittänyt. Ensimmäiset kaverini alkoivat jättää porukasta pois, koska deittailin \”vääränlaista\” ihmistä. Toinen kaverini paljastui olemaan aikamoinen alkoholisti, joka valehtelee. Vihdoin löysin uuden kaverin, ja tuntui, että vihdoin joku, jonka kanssa voisi tehdä asioita. Noh, asioita, mitä hän haluaa tehdä, on juoda. Tuntuu, että on tosi vaikea tavata ihmisiä, jotka eivät elä täysillä pubikulttuuria. Nyt vähän yleistän, koska en ole löytänyt niitä muita. Tämä paikka on niin kaukainen, ja muunlaiset ihmiset ovat usein perheellisiä, ja he käyvät ihan eri paikoissa kuin minä. Työkaverini ovat kivoja, mutta kiireisiä perhejutuissa, eivätkä siis näe vapaa-ajalla.

En ole myöskään kovin hyvä tekemään kavereita, ja olen siinä mielessä vielä todella suomalainen, etten osaa kiinnittää itseäni porukoihin ilman kutsumista. En uskalla vain mennä paikkoihin ja puhua ihmisille. Ei sillä, että täällä olisi hirveästi paikkoja, minne mennä. Tai ehkä vain ajattelen, että se on minulle hankalaa. Kyllä minulla ihmisiä on ympärillä, ja jotkut jopa kutsuvat näkemään, vaikka itse hyvin harvoin otan yhteyttä. Minulla on vaikeaa samaistua muihin ja tuntea yhteyttä. Toki olen myös muuttanut eri paikkoihin vuosittain, mikä varmasti on vaikuttanut suhteisiin ja taitoihini muodostaa niitä.

Ajattelen koko ajan, mitä tekisin seuraavaksi ja minne menisin. Mutta en halua olla koko ajan menossa! Halusin todella asettua ja tuntea olevani kotona. En tiedä, onko minun edes mahdollista tuntea niin, koska kaikkien näiden vuosien jälkeen mikään paikka ei tunnu kodilta. Haaveilen rauhoittumisesta – siitä, että löytäisin paikan, jossa voin olla oma itseni ja vain nauttia arjen pikkuasioista. Annan Skotlannille vielä aikaa ensi kesään, koska en halua luovuttaa, ja tiedän, etten voi juurtua minnekään ilman aikaa. Uusi työni voi tuoda uusia mahdollisuuksia, kokemuksia ja ihmisiä ympärilleni. Sitä ainakin toivon.

Välillä pohdin Suomeen takaisinmuuttoa, mutta totuus on, että aina kun palasin sinne, odotin vain pääseväni pois. Kuvittelen, että voisin tykätä olla kotosalla, mutta viimeistään kolkko talvi ja kaamosmasennus saavat minut etsimään uusia työmahdollisuuksia ulkomailta. Kesät voisin hyvin viettää Suomessa, mutta valitettavasti työpaikkani vaativat läsnäoloani, enkä voi ottaa monta kuukautta vapaata tätä varten.

Ehkä vielä joskus tuntisin olevani kotona, osa yhteisöä tai edes, että en olisi yksinäinen.

Jos vuosi sitten joku olisi kertonut, että löytäisin itseni asumasta pikku mökissä ylämailla, lehmien laidunmailla ja omistamasta pienen avoauton, olisin luultavasti vain pyöritellyt silmiäni ja tuhahtanut. Sillä hetkellä olin vielä juuttunut arjen oravanpyörään kotisuomessa, jossa työni vei veronsa niin henkisesti kuin fyysisestikin ja kaupunki, missä asuin, aiheutti rahallista ahdinkoa.
Alun perin päätin kokeilla onneani Helsingissä, toiveenani löytää uusia ystäviä ja avaramielisiä ihmisiä eri puolilta maailmaa. Mutta kuusi kuukautta myöhemmin kiireen ja hälinän täyttämä kaupunki alkoi tuntua ahdistavalta. Ihmisiä vilisi ympärillä, kaikki kiirehtivät eteenpäin katsomatta ketään silmiin. En tosin ole kukaan tuomitsemaan, sillä itsekin kävelen järjetöntä tahtia ja aina olen sanonut, että ei se matka vaan määränpää.

Muutin takaisin kotiin Vesilahdelle joksikin aikaa ja tein myyjän töitä, että olisi joitain tuloja. Vielä huhtikuussa 2023 ajatus oli vielä muuttaa Kreetalle. Minulla oli työ valmiina ja olin päättänyt lähteä. Kuitenkin seuraavien kuukausien aikana ajatus alkoi tuntua oudolta. Ajattelin, että ehkä ei ole minun aikani nyt muuttaa taas etelän maahan. Olin juuri asunut Maltalla viime kesän. Harkitsin asiaa viime tippaan, elokuun loppuun asti, ja päädyin peruuttamaan Kreetalle muuton. Tunsin, että ehkä minua odottaa jokin muu.
Onneksi niin tein sillä kuukausi myöhemmin, heinäkuussa, sain työpaikan Skotlannin ylämailta. Paikasta, jota olin ajatellut vuosia ja haikaillut muutosta takaisin. Se oli jäänyt vainoamaan takaraivoon paikkana, joka tuntui hyvältä.

Päätin ottaa työpaikan vastaan, vaikka se ei ollut alana, joka erityisesti kiinnosti minua, eikä työ haastanut minua millään tavalla. Oli kuitenkin luvattu, että pääsisin tekemään myös toimistotöitä. Nyt ymmärrän, että he sanoivat mitä tahansa saadakseen työntekijöitä. Olen jo ollut tarjoilija ja toiminut esimiestehtävissä, joten ehkä koin olevani jopa parempi kuin tämä työ, mutta nyt palasin takaisin alkupäätyyn ja työhön, joka oli vaan keino palata Skotlantiin. Varasin lennot kahden viikon päähän ja heitin ranttaliksi. Minulla on vielä pre-settled maahanmuuttoasema voimassa, koska olin Britanniassa Brexitin tapahtuessa. Tämä oli viimeinen tilaisuuteni palata ja nähdä, mihin se johtaisi.

Nyt eletään huhtikuuta ja täytyy sanoa, että elämä on vienyt mennessään. Olen Rakastunut, joutunut sairaalaan muutamaksi päiväksi, tein useita muuttoja, kävin läpi eron ja yhteenpaluun, ja nyt olen jättänyt taakseni työn, joka toi minut tähän hetkeen. En enää tee töitä pikkuruisessa hotellissa – se, joka kuitenkin kuului osaksi ketjua – vaan nyt toimin toimistossa Portressa. Työni on nyt hoitaa loma-asuntojen vuokrausta ja muutaman pitkäaikaisen vuokra-asunnon välitystä.
Tuntuu kuin olisin vihdoin saanut tilaisuuden tehdä jotain aivan erilaista kuin ennen. Ympärilläni ovat nyt työkaverit, ja muut ovat sähköpostin tai puhelun päässä – paitsi silloin, kun jonkun talon omistaja sattuu poikkeamaan toimistolla tai joku satunnainen tyyppi tulee juttelemaan siitä, kuinka he ovat kiinnostuneita ostamaan talon ylämaalta ja kaipaavat vinkkejä.

Uuden työn lisäksi satuin löytämään uuden kodin! Nyt asustelen Balmacarassa mökissä, jonka vuokraan erittäin mukavilta paikallisilta. Pihalla kuljeskelee karvaisia lehmiä ja ikkunoista avautuu näkymä vuorille ja merelle. Täältäpäin on todella hankala löytää asumismahdollisuuksia, sillä useimmat vuokraavat tiloja vain lomakäyttöön – se kun on täällä suosituin tapa tienata. Jos yrittää etsiä vuokrakämppiä ylämailta netistä, ei oikein löydä mitään. Täällä asiat hoidetaan enemmän tuttujen ja kavereiden kautta, ei laiteta ilmoituksia nettiin.

Tämänkin asunnon löysin istuessani vanhan työpaikkani pubissa ja jutellessani paikalliselle miehelle, jonka kanssa ollaan tultu hyvin juttuun aina. Hän on professori ja käy silloin tällöin nauttimassa alkoholitonta olutta tai lasillisen punaviiniä. Sattumalta olimme paikalla samaan aikaan noin kaksi kuukautta sitten, ja mainitsin hänelle, että etsin vuokrakämppää, koska minun pitäisi muuttaa nykyisestä työpaikan tarjoamasta huoneesta. Hän hetken mietittyään kirjoitti lapulle ystäviensä nimet, ojensi sen minulle ja sanoi, että kerro Donin lähettäneen sinut ja että etsit vuokrattavaa kotia.

Kesti minulta viikon saada aikaiseksi ottaa yhteyttä, koska olin niin kiireinen, mutta kun viimein soitin, puhelimen toisessa päässä vastasi iloisen kuuloinen nainen nimeltä Lilly. Tulin katsomaan tätä \”chaletia\”, eivätkä he kyselleet minulta paljoa – sain paikan välittömästi.

Muutin tänne muutama päivä sitten, ja nyt istun olohuoneessani ihastellen maisemia ja seuraillen pihalla leikkiviä vasikoita. Tämä kahden makuuhuoneen mökki on todella kodikas ja kaunis.

Tässä muutama kuva parin viikon takaa, kun kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa tähän paikkaan.

Olen tosi innoissani, että vihdoin on taas oma tila, missä voin päättää minne kaikki menee ja tiskaanko mukini heti vai 40 minuutin päästä. Olen asunut heinäkuusta asti niin monessa murjussa, ensimmäisenä jopa kontissa, jonka jaoin toisen kanssa. Minulla oli metallinen sänky ja lipasto ja siinäpä se. Jaettu vessa ja erillinen kontti keittiölle, jossa oli muutama työtaso, mikroaaltouuni ja pöytäliesi. Tämän keittiön jakoi parhaimmillaan kuusi henkilöä. Sen jälkeen olen asustellut eri hotellihuoneissa.

Nyt kun olen saanut muutettua ja oli ensimmäinen viikko, ettei minun tarvinnut mennä Plockton Inniin, havahduin ensimmäistä kertaa siihen, että asun Skotlannissa. Vaikka olen ollut täällä jo jonkin aikaa, aiempi asumistilanteeni ei tehnyt siitä tuntua pysyvältä. Nyt, kun minulla on parempi työ ja oma kämppä alkaa tuntua, että olen aloittanut elämän täällä. Taitaa nyt sukulaisetkin ymmärtää, että täällähän minä asustan. Vieläkin kyselevät, milloin tulen takaisin Suomeen 😉 Vastausta en osaa sanoa. Olen kiintynyt tähän paikkaan, enkä enää tunne painetta siitä, että minun pitäisi keksiä seuraava askel tai suunnata jonnekin. Olen melko tyytyväinen tähän tilanteeseen. Toki välillä pohdin, että jos muuttaisin Suomeen takaisin, saattaisin ehkä haluta kokeilla jotain saaristoa… Saas nähdä

Tiedä tässä, mitä tulevaisuus tuo. mutta ihana Unkarilainen työkaveri kovasti toivoo ja uskoo minusta tulevan kokopäiväisen nykyisessä toimistotyössäni. Aluksi työskentelin kolme päivää viikossa, mutta muutaman viikon kuluttua pyydettiin minua tekemään 4 päivää (32h) viikossa. Olen jo melkein kokopäiväinen, mutten aivan. Uusien työkuvioiden lisäksi olen myös päässyt yliopistoon muutamaa alaa opiskelemaan. Kerron siitä enemmän, kun valitsen mihin suuntaan haluan edetä.

Tulevaisuus voi siis tuoda vaikka mitä, ja uskon sen olevan jopa tapahtumarikkaampi kuin nämä ensimmäiset yhdeksän kuukautta. Toivon saavani pysyä tässä mökissä mahdollisimman pitkään ja tutustuvani enemmän ihmisiin. Se on järjettömän edullinen sekä sijainniltaan erinomainen, ja siihen sisältyy kaikki tarvittava… jopa Amazon Prime makuuhuoneen televisiossa kuuluu hintaan. Olen todella onnekas, että puhuin oikealle ihmiselle oikeaan aikaan, ja omistajat vaikuttivat pitävän minusta.

Matkalla kotiin, mutten koskaan perillä

Huhtikuun alku, muistot ja tulevaisuus.